Avainsana: taide
-
Toivoa pakolaisille ja hädänalaisille
—
kirjoittaja
Ihmiset lähtevät pakoon sodan kauhuja, mutta myös vainoa.
-
Kukoistakoon kulttuurit!
—
kirjoittaja
Minulle on ollut suuri kunnia ja onni puhua kulttuurin ja taiteen yhteiskunnallisen arvostuksen ja taloudellisten toimintaedellytysten puolesta ihan työkseni. Olen ollut kulttuurinpuolustaja ja taide-entusiasti koko ikäni.
-
kaikesta on puhuttava
—
kirjoittaja
Oma lapseni esiintyy tällä viikolla Kallion lukion Spring Awakening -musikaalissa Savoyssa. Sen ensi-ilta oli eilen ja olen edelleenkin innostushiessä ja ylpeydenonnessa.
-
Haluan jättää lapselleni perinnöksi jotain kaunista ja kestävää
—
kirjoittaja
Viime vuodet olen usein miettinyt vastuutani lastani kohtaan. Miten käyttäisin ainutkertaisen elämäni parhaiten, jotta voin jättää hänelle perinnöksi jotain kaunista kestävää. Toistaiseksi hänen perintöönsä kuuluu äärioikeiston nousu, miesten asevelvollisuus ja ekologinen kolmoiskriisi – ilmastonmuutos, luontokato ja kuudes sukupuuttoaalto. Kaiken tämän symbolina lilluu Tyynenmeren pyörteessä muoviroskasta koostuva manner. Mieluummin jättäisin perinnöksi taidetta. Olen liittynyt vihreisiin vuonna…
-
Nuoret naiset ovat ratkaisu
—
kirjoittaja
Tilastoissa ja tutkimuksissa erottuu edukseen yksi upea sukupolvi ja sukupuoli: nuoret naiset. He ovat Suomen ja Euroopan vahvuus.