En ole koskaan tavannut yhtä isoisistäni, koska hän teki itsemurhan jo, kun äitini oli teini. Isoisä oli ollut hoidettavana Törnävän mielisairaalassa skitsofreniadiagnoosilla, ja siitä puhumista on varmasti pelätty siksikin, että ajatus mielensairauksien periytyvyydestä saattaa leimata myös läheisiä.
Siksi olen itse kokenut tärkeäksi puhua omista mielenhyvinvoinnin haasteista, vaikka ne ovatkin näitä keskiluokkaisten kermaperseiden murheita: työuupumusta ja masennusta. Vaikea niistä silti oli toipua, ja vaikea on ollut välillä omien kompastelujen aiheuttaman häpeän painoa kestää.
Lääkkeet!
Olen ollut Tampereella jo aikain alussa keräämässä rahaa mielenterveystyöhön ja myös opiskelijapoliitikkona kehittämässä YTHS:n mielenterveyspalveluja sellaisiksi, että niitä riittäisi mahdollisimman monelle ja avun piiriin pääsisi mahdollisimman nopeasti.
Olen myös puhunut lääkeavun puolesta, sillä jostain kumman syystä juuri mielenterveyslääkkeisiin liittyy ennakkoluuloja, vaikka ilman lääkeapua on vaikea saada apua edes yksilöterapiasta, jos sellaiseen onnistuu pääsemään. Kuntoutuminen vaatii paljon voimia, joten on tärkeää syödä ne lääkkeet, jotka lääkäri määrää!
Kulttuuri tukee mielen hyvinvointia
EU:lla on tuore mielenterveysstrategia. Olen ollut mukana unionin terveyspoliittisessa työssä kulttuurihyvinvoinnin osalta. Englanniksi sen nimi on “Culture and Health”. Monissa Euroopan maissa on kekseliäästi käytetty kulttuuria hyödyksi mielenterveyspalveluissa.
Hyviä käytäntöjä jakamalla on onnistuttu lisäämään yhteiskunnalle edullisten, mutta mielenterveyskuntoutujille vaikuttavien palvelujen kehittämisessä. Tässäkin asiassa eurooppalaisessa yhteistyössä on voimaa.