Oikeusvaltioperiaate ei ole mielipidekysymys, vaan se on juridinen termi, jolle on olemassa selvä juridisesti sitova ja varsin laaja määrittely, jota avaan blogin lopussa.
Yritystä heikentää oikeusvaltioperiaatteen merkitystä on nähty jo pitkään joissakin jäsenmaissa, kuten nyt Unkarissa ja Kroatiassa, mutta myös oikean laidan EU-vaalikeskustelussa laajemmin.
Unkari kuriin, äärioikeisto seis!
Tulevan parlamentin on estettävä oikeusvaltioperiaatteen vesittämispyrkimykset! Toki laitaoikeiston pyrkimykset päästä valtaan Euroopassa on niin ikään vesitettävä. Itse teen kaikkeni sen eteen, että vihreät olisivat laitaoikeistoa houkuttelevampi yhteistyökumppani demokraattisille voimille.
PPE ja Suomessa kokoomus on viime aikoina ilmoittanut olevansa valmis yhteistyöhön osan laitaoikeistosta kanssa asettaen ehdoiksi muun muassa, että niiden pitää kuitenkin tukea Ukrainaa ja oikeusvaltioperiaatetta.
On hienoa, että EPP ja kokoomus nostaa oikeusvaltioperiaatteen yhdeksi kynnyskysymykseksi suhteessa äärioikeistoon. Mutta vielä on avaamatta, mistä oikeusvaltioperiaatteesta he tuolloin puhuvat? Esimerkiksi yritysvastuudirektiivissä oli kyse nimenomaan avoimuuden lisäämisestä.
Tuomioistuinten riippumattomuus on tietenkin välttämätöntä, mutta se ei ole EU:n oikeusvaltiokertomuksen mukaisesti vielä alkuunkaan riittävä oikeusvaltion tae.
Oikeusvaltioperiaate avattuna
Oikeusvaltioperiaatteeseen sitoutumisen on tarkoitettava myös korruptiontorjuntaa ja moniarvoisen median toimintaedellytysten turvaamista. Valitettavasti hyökkäykset mediaa kohtaan ovat osa laitaoikeiston pelikirjaa monessa maassa. Myös monien laitaoikeistolaisten puolueiden maissa kansalaisyhteiskunnan tukahduttaminen on osa arjen vallankäyttöä. Tätä ei pidä hyväksyä.
Oikeusvaltiolla tarkoitetaan yleisesti hallintoa, jossa kaikki, mukaan lukien valtio itse, ovat vastuullisia lain edessä. Täsmällisemmin se vaatii sitä, että valtion toiminta perustuu lakiin eikä mielivaltaan, lainsäädäntöprosessi on läpinäkyvä ja vastuullinen, ihmiset voivat luottaa oikeusvarmuuteen ja oikeussääntöjä soveltavat riippumattomat ja puolueettomat tuomioistuimet myös hallinnollisissa ratkaisuissa.
Oikeusvaltioperiaatteeseen kuuluu olennaisesti myös ihmisoikeuksien kunnioitus, syrjimättömyys ja tasa-arvo lainsäädännössä. Tämä on EU:n syväydin, jota on nyt puolustettava.