Ehdotimme vastikään Oras Tynkkysen kanssa kiertotalouskomissaaria. Liitän tiedotteemme blogin loppuun. Vihreillä on myös ehdokkaana todellinen kiertotalousasiantuntija Timo Huhtamäki. Hänen kanssaan keskustellessa aina valkenee ylikulutuksemme syvä turhuus vaikkapa uusien vaatteiden osalta.
Vaikka monet tiedot masentavat, toivottomuuteen ei ole syytä. Komissio on arvioinut, että kiertotalouteen investoiminen voisi tuoda 700 000 työpaikan nettolisäyksen EU:ssa vuoteen 2030 mennessä. Tässä on kasvun avain, joka ei näytä twistaukselta sirkkeliin tai kululta katuojan kautta rotkoon, vaan kestävän maailman rakentamiselta.
Kiina kaivoskoloniana
Kohtuullisen paljon on keskusteltu raaka-aineriippuvuudesta Kiinaan. Sehän tulee sekä Euroopassa että Amerikassa vain kasvamaan. Kriittisten raaka-aineiden lähteitä on keskittynyt Kiinan lisäksi myös Turkkiin ja Etelä-Afrikkaan. Komission arvion mukaan EU tarvitsee vuonna 2030 18 kertaa nykyistä enemmän litiumia ja viisi kertaa enemmän kobolttia sähköautojen akkuihin ja energian varastoihin.
Vähemmän on puhuttu siitä, mitä tämä tarkoittaa Kiinan luonnolle. Kaivostoiminta tuhoaa elämän monimuotoisuutta kaikkialla missä sitä tehdään – ja varsinkin siellä, missä sääntely ei aseta pidäkkeitä luonnon tuhoamiselle.
Silti ei ole syytä globaalin oikeudenmukaisuuden nimissä tehdä pohjolasta muun Euroopan kaivoskoloniaa. Vaikka kaivettaisiin Lapin tilalle kuoppa, se ei riitä. Tutkittu tieto kertoo myös, että ilmastonmuutoksen torjunta vaatii luonnon monimuotoisuutta ja siksi ilmastotoimia ja luonnonsuojelua ei voi asettaa vastakkain, vaikka tietysti yksittäisten tehdas- ja kaivoshankkeiden osalta siltä tuntuukin.
Kestävä kaivosteollisuus
On löydettävä tasapainoisia ratkaisuja ja sellaisia teknologioita, jotka eivät nojaa ympäristön tuhoamiseen. Kestävän kaivosteollisuuden on oltava Euroopassa mahdollista. Yhtälö ei ole helppo, tämä on selvä. Siksi on hyödynnettävä kiertotaloutta aivan täysillä ja vietävä se eurooppalaisen teollisuuspolitiikan ytimeen. Tämä ei ole mitään hippeilyä, vaan asiasta puhuvat vakavaan sävyyn myös porvarit.
Vihreiden kontolle jää muistuttaa ylikulutuksesta. Koko meidän elämäntapamme, tuotantomme ja kulutuksemme, on saatava kestävällä tasolle. Ei ole mitään sellaista teknologiaa, joka yksin hopeanuolena ratkaisisi kaiken ja sitten vain sähköautoilla päristellään menemään. Meidän kaikkien on muututtava.
Oraksen ja mun tiedote: